Skip to main content

WCH otsikot

Euroopan keinot vähissä

Kanada oli avausfinaalissa parempi, vaikka pelasi vajaalla teholla. Onko Euroopalla enää mahdollisuuksia?

Teksti Marko Leppänen @MarkoLeppnen / NHL.comin toimittaja

Ensimmäinen World Cupin finaali oli omalla tavallaan yllättävä - ja sitten taas ei yhtään.

Yllättävää oli, että Eurooppa pystyi oikeasti panemaan kampoihin, varsinkin ensimmäisessä erässä, vaikka Kanada veikin sen 2-0. Sitten tapahtui se, mitä kaikki odottivat. Kanada tiivisti otettaan ja voitti ottelun rutiinisuorituksella 3-1.

Kanadan nykyistä joukkuetta on pidetty maailman kaikkien aikojen parhaana jääkiekkojoukkueena. Vieläkin parempana kuin Sotshin olympialaisissa, jossa se päästi vain kolme maalia omiin koko kisojen aikana.

Kanadalla oli kakkosvaihde päällä, vaikka se koneessa on viisi vaihdetta ja turbo. Sen sijaan Euroopan pelaajat pitivät ottelua koko sen turnauksen parhaana esityksenä.

Kysymys kuuluukin nyt, että onko Euroopalla mitään mahdollisuuksia, jos Kanada vielä tiivistää otettaan.

Ylivoimapeli kuntoon: Eurooppa on päässyt yrittämään turnauksessa 15 kertaa ylivoimalle, eikä se ole onnistunut kertaakaan. Siihen nähden joukkueen menestys on ollut kova saavutus.

Ongelmana on, että ydinpelaajien joukko on niin pieni, ettei heillä ole varaa erikoistua ylivoimaan. Esimerkiksi Anze Kopitar joutuu huhkimaan isoja minuutteja sekä alivoimalla että tasakentällisin. Se syö terävyyttä ylivoimapelistä.

Ykköspakki Roman Josi on erinomainen yleismies ja käyttökelpoinen ylivoimallakin, mutta pakistossa ei ole Erik Karlssonin tasoista ylivoiman takamiestä.

Toisaalta Kanadaa vastaan on mahdoton päästä huhkimaan kiekkoja ylivoimallakaan sisään maalilta, kun alivoimalla pelaa Marc-Edouard Vlasicin ja Shea Weberin tasoisia luutia. Ja maalissa Carey Price ei juuri irtokiekkoja anna.

Ylipäätään ylivoiman saaminen on Kanadaa vastaan hankalaa, koska nykykanukit ovat erittäin kurinalaisia pelaajia.

Vastahyökkäyksiin tehoa: Eurooppa karkasi ensimmäisssä finaalissa yllättävän paljon ylivoimahyökkäyksiin. Kanadalle ei vastaavia kiekonmenetyksiä yleensä tule keskialueella.

Ne pitäisi armotta käyttää hyväksi. Esimerkiksi puolustaja Andrej Sekera karkasi avauspelissä yksin läpi. Jos niistä paikoista ei tee Kanadaa vastaan, voitosta on turha haaveilla.

Video: Price torjuu läpiajon

Väkisin maalille: Eurooppa sai pitkiä hyökkäyksiä paljon Kanadan päätyyn. Kanadan kookkaat pakit pitivät kuitenkin maalinedustan erittäin tiukasti, ja "boksasivat" Euroopan hyökkääjät pois.

Euroopan pitäisi keksiä joku keino, jolla he pääsisivät murtautumaan Carey Pricen nenän alle. Tomas Tatarin maali oli osoitus siitä, että kun puolustusmuuri harvoin repeää, siitä pitää iskeä nopeasti.

Haastajan asema hyötykäyttöön: Euroopan pelaajien kehon kielestä on huokunut koko turnauksen ajan, että pelaajat todella haluavat pelata logonsa eteen, vaikkeivat suoranaisesti oman maan väreissä pelaakaan. Avausfinaalin jälkeen yleinen viesti oli, että niukka tappio ei riitä.

Kanadan pelaajat tietävät tasan tarkkaan, etteivät he käyttäneet koko potentiaaliaan ja voittivat silti. Karkaako ajatus jo tulevaan harjoitusleiriin ja NHL-kauteen?

Puhumattakaan siitä, että Kanadan pelaajat alkaisivat jo varoa loukkaantumisia.

Siinä voisi olla Euroopalle pieni sauma.

Katso lisää